keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Fitness-Henna: suomalaisen bodauksen konservatiivinen sovinisti

Sosiaaliseen mediaan on syntynyt ilmiö Fitness-Henna. Hän esittelee itsensä Henri Kokkona, tasamaantallaajana, joka ei ole homo, idiootti tai vajaa. Henri kertoo lainaavansa vaatteita kihlatultaan, joissa ei kuitenkaan "yleensä keikistele". Hän on ottanut peilikuvia hauiksistaan, vaikka ne ovatkin Henrin mielestä surkeat.

Henriä alkoi jossain vaiheessa huvittaa "yli mennyt fitnessilmiö". Fitneksellä Henri tarkoittaa kehonmuokkausta ja siihen liittyviä elämäntapoja. Nuoret tytöt haluavat yhä useammin osallistua bikinifitneskilpailuihin heti treenamisen alussa ja Henrin mukaan on hassua, että lavoille lähdetään "vailla minkäänlaista perusmassaa". Henri epäilee myös, että Fitnestä ei harrasteta hyvän olon ja terveellisyyden vaan sosiaalisen paineen vuoksi.

Fitness-Hennan kuvissa ja teksteissä on paljon ristiriitoja. Toisaalta hän ottaa itsestään perinteisiä tavallisten tyttöjen ja fitnessihmisten poseerauskuvia, mutta hänellä on myös paljon muualta linkattuja kuvia isoista naisbodareista, joilla on varmasti riittävästi 'perusmassaa'. Fitnesshenna ilmoittaa parodisoivansa eniten bikinifitnestä, jossa somenäkyvyys ja nuoret tytöt ovat keskeisiä, mutta silti hän vertailee keskenään lihavia miehiä ja lihaksikkaita naisia sekä malleja ja lihaksikkaita naisia.

Fitness-Hennan teksteissä parodisoidaan lähinnä nuorten naisten kirjoitustyyliä, ulkonäkökeskeisyyttä ja naisellisuuden esittämistä. Teksteillä onkin kaksi päätarkoitusta, joista toinen liittyy fitnessilmiöön ja toinen sukupuoliin. Fitneksestä ei voi laskea leikkiä ilman naisellisuuden parodiaa, koska Hennan mainitsemat fitnessilmiöt liitetään naisiin ja feminiinisyyteen. Suomalaisten bodarimiesten on vaikea hyväksyä miesten itsetarkoituksellista itsensä esittelyä ja he haluaisivat ajatella bodauksen olevan ensisijaisesti "hyvän olon" ja "terveellisyyden tavoittelua" tai vaihtoehtoisesti välineellistä urheilukilpailua, jossa tärkeintä on voitto. Nuorten tyttöjen kehonmuokkausjulkisuus korostaa bodauksen esteettistä luonnetta ja se hävettää miehiä.

Fitnessilmiö on Henristä hassu, mutta ei siksi, että bikifitnesskilpailijat olisivat huonoja bodareita vaan siksi, että he ylipäätään ovat bodareita ja vielä naisia. Itsensä esittelyssä on Henrille jotain sellaista, jota hän häpeää "narsismina". Henna ja Henri harrastavat molemmat kehonmuokkausta, mutta vain Henna hyväksyy lajinsa. Henri on aina hävennyt hauiskuviaan, vaikka on halunnut ottaa vielä naismaisempia kuvia.

Fitness-Henna on tarjonnut Henrille mahdollisuuden elää todellisena, esteettisenä kehonmuokkaajana, mutta valitettavasti suuri yleisö lukee Fitness-Hennasta vain kehonmuokkauksen ja naisellisuuden esitysten kritiikkiä. Nuoret tytöt oppivat, että urheilu on parempaa kuin kehonmuokkaus ja tekeminen parempaa kuin näyttäminen. Siksi Fitness-Hennasta tulee vain jälleen yksi tavallinen suomalainen miesbodari, joka ei pysty hyväksymään lajinsa luonnetta.














7 kommenttia:

  1. Ota nyt herranjestas se sitruuna pois sieltä mihin se ei kuulu :)

    VastaaPoista
  2. Koko jutun pointtina oli se, että kuinka typerää toi Fitness-hypetys on pelkän oman habituksen nostattajana. Hauskinta on 2kk salilla käyneiden blogit, missä jo tehdään omatekosia treenivideoita. Kiitos! Emme tienneet kuinka tehdään vatsalihaksia! Kaikki tämä siteerattuna; vähemmän ajatusta ja mietteitä, enemmän kuvia.

    VastaaPoista
  3. Betro, ja tämän blogitekstin pointtina oli sanoa, että Fitness-Hennan julkilausutut tarkoitukset ovat vääriä ja/tai niitä motivoi lähinnä oma miehinen ja suomalainen häpeä bodauksen naismaisia piirteitä, kuten itsensä esittelyä kohtaan.

    Fitness-Henna itse harrastaa bodausta ja hänen parodiansa on samanlaista kuin pakkotoiston ja todellisilla kuntosaleilla nähtävät bodarimiesten elkeet, joilla he pyrkivät tekemään eroa kehonmuokkauksen naismaisten piirteiden ja oman bodauksensa välillä. Elkeisiin kuuluu mm. poseerauksien liioittelu, kireiden vaatteiden homoseksuaalisen häpeän huomiointi, muun ulkonäön, kuten hiuksien, ihon ja kasvojen vähättely ulkonäön hierarkiassa (ja tietysti kyseisiin piirteisiin keskittymisen homoseksualisointi) ja lukemattomat muut eleet.

    Todellisuudessa Fitness-Hennan eli Henri Kokon tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa mitään fitness-ilmiötä vaan päinvastoin, hän haluaisi olla osa sitä jos vain "hauikset eivät olisi liian surkeat", mutta ennen kaikkea: jos itsensä esittely ja kuvien ottaminen ei tuntuisi joka kerta yhtä häpeälliseltä kuin laittaisi kihlatun vaatteet päälle.

    VastaaPoista
  4. Hyvä Eppu! Samasta asiasta juuri keskustelimme salilla. En väitä,etten kuuluisi niihin, joita joskus ärsyttää bikinifitness ja se hypetys että ollaan huippu-urheilijoita ja valmiita sm-lavoille kun ollaan muutama hassu kuukausi tehty töitä. Musta on silti hienoa että niin naiset kuin miehet liikkuvat ja tekevät töitä sen eteen että fyysinen hyvivointi ja samalla toivottavasti psyykkinenkin pysyisy hyvänä (kisadietti ei enää mielestäni silti ole fyysistä hyvinvointia :D). Ja omalla tavallaan tykkään ja musta on hienoa että kuvat kertoo nykyään siitä että hei me reenataan ja eikä hei me ryypätään. Se on ehkä pinnallista itsensä esiintuomista joka naisten tekemänä on vaan tietty noloo. Vituttaahan se että naiset vie jotain joka on ollu miesten juttu...ja tekee sitä vielä lujempaa ja näkyvämmin kun miehet..(se onko se siksi että naisilla olisi paprempi itsetunto, en ole varma, koska luulen että naiset tarvitsee itsetuntonsa nostamiseen enemmän toisten tykkäyksiä kun miehet taas ei huonolta itsetunnolta voi laittaa totista hauiskuvaa ilman niitä naisten vaatteita/fitness-hennaa).

    Mutta oli miten oli en enää tiedä mikä mun pointti oli. Pointti ehkä se että fitnesstohnotuksessa ehkä ärsyttävintä ja nolointa on juurikin ihmisten vihapuheet. Se on harmilllista ettei lajin kesken voida olla suvaitsevaisempia ja enemmän sellaisia tehdään yhdessä henkisiä.
    Nää tekstit on hyvin viihdyttäviä kiitti näistä!

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Tiedoksi sinulle, huonoista lähdemateriaaleista ja omiin arvailuihisi perustuvia juttuja vääntävä kaikkitietävä "Mr. Vihreä personaltrainer": Olet tehnyt minusta näköjään olevinaan hyvinkin tarkan analyysin, joka perustuu täysin sinun omiin kuvitelmiisi. Ensinnäkään en häpeä ottaa kuvia itsestäni sen koommin omissa kuin naistenkaan vaatteissa. En myöskään ole mikään homovihaaja, joka pitää kireitä vaatteita homosteluna. Ymmärrän esimerkiksi pyöräilyssä käytettyjen trikoiden idean vallan hyvin sekä olen myös itse "Trikoo-Hillevinä" esiintynyt paljonkin, koska harrastin nuorempana hiihtoa ja kireä hiihtopuku kuuluu asiaan.

    Minulla ei myöskään ole huono itsetunto, vaikka niin kirjoituksessa vihjaat. Olen aivan terveellä itsetunnolla varustettu henkilö.

    En pidä kehonrakennusta ja lavalla esiintymistä minään "homoseksuaalien juttuna", vaan urheilulajina. En vähättele myöskään kasvoja tai hiuksia ulkonäön hierarkiassa, sillä yllättävää kyllä myös minulla on ollut hiukset, mutta pidän lyhyitä hiuksia helppohoitoisempana. Trimmaan esimerkiksi partaani säännöllisin väliajoin ja kyllä; olen jopa nyppinyt kulmakarvojani ja se ei ole mielestäni muuta kuin ulkonäöstään huolehtimista.

    Mistäköhän salaisten tietolähteiden syövereistä olet kaivanut analyysisi? En mielestäsi kyseenalaista fitness-ilmiötä vaan jollain lailla teen itseni kuvailusta näin itselleni vähemmän häpeällistä? Sinua Mr.Green taitaa vituttaa se, että jos fitnessbuumi ei olisi näin pinnalla kuin tällä hetkellä, vähenisi personal trainereiden asiakaskunta, joka taas vaikuttaa huonontavalla tavalla tilipussin paksuuteen. Et myöskään itse tunnu olevan sinut itsesi kanssa, koska analysoit toimintaani todella heikoin lähdemateriaalein. Jos normaali ihminen ei tuota parodisointia ja huumoria ymmärrä, kertoo se mielestäni heikosta itsetunnosta, jota vihjaat minun kantavan. Tilanne taitaa siis ollakin päinvastoin ja joitakin traumoja esimerkiksi koulukiusaamisen uhriksi lapsuusajoilta on saattanut jäädä.

    Kehottaisin kuitenkin sinua itseäsi miettimään mikä tuossa hommassa OIKEASTI sinua niin ärsyttää. Tarkoituksena on aidosti parodisoida fitness-ilmiötä, joka on mielestäni lähtenyt monella kauniisti sanottuna hieman lapasesta. Jos et tätä asiaa itse tiedosta, niin voit mielestäni pohtia asiaa hieman syvällisemmin. En jaksa nyt tässä ruveta selittelemään niitä epäkohtia mikä kyseistä buumia vaivaa. Ne varmasti jokainen vähänkään somea seurannut on laittanut merkille. Otan osaa, ettet ilmeisesti kuulu näihin, jotka osaavat ottaa asiat huumorilla, vaan vaikutat olevan tosikko viimeisen päälle suuri kaktus "tiedät kyllä missä". Enempää en ala analysoimaan, koska en sinua tunne.

    Hienosti osaat kuitenkin kirjoittaa ja olet saanut tekstin kuulostamaan siltä, että tietäisit oikeasti millainen henkilö olen ja mitkä tarkoitusperäni ovat. Koko jutunhan piti olla "pikkuvitsi", joka lähti yhdestä kuvapostauksesta facebookiin. Koska montaa näytti asia hauskuuttavan, päätin hieman laajentaa juttua ja homma kasvoi. Pahoittelen jos olen jollain lailla pahoittanut mielesi tai saanut sinut kokemaan muuten epämiellyttäviä tuntemuksia.

    Jos sinua oikeasti noin paljon kiinnostaa tietää, millainen tyyppi olen niin voit vaikka kilautella. Voin sitten kertoa tarkemmin luonteestani, sekä elämästäni niin saat ihan totuuspohjaistakin juttumateriaalia haltuusi, eikä sinun tarvitse kirjoitella ainoastaan omiin mielipiteisiisi ja luuloihisi perustuvia artikkeleita. Veikkaanpa, että meillä voisi olla todella paljon mukavaa keskusteltavaa lämpimän kahvikupposen äärellä :)

    Terveisin,
    Henri Kokko a.k.a Fitness-Henna

    VastaaPoista
  7. Henri, ei minua kiinnosta, mitä oikeasti olet ihmisenä vaan mitä tekstistäsi voi päätellä. Varmasti olet jollain psykologisella mittapuulla oikein terve ja asiallinen ihminen. Jos aiot kirjoittaa julkisille foorumeille, niin kehotan valmistautumaan siihen, että tekstiäsi analysoidaan, siitä tehdään päätelmiä ja toisinaan kritisoidaan.

    Kritiikillä on monia tehtäviä, joista yhdenkään tarkoituksena ei ole puuttua sinun persoonaasi. Kritiikki ei myöskään edellytä kritisoijan suuttumista tai loukkaantumista vaan kritiikki kohdistetaan tekstiin ja siitä löytyviin elementteihin, kuten argumentteihin.

    Henkilökohtaisesti voin sanoa, että minua huvittaa myös monet ilmiöt fitneksessä, mutta se on eri asia kuin kritiikki ja ja esimerkiksi nämä Fitness-Hennasta tehdyt johtopäätökset.

    Teeen uutta blogitekstiä jossain vaiheessa asioista, joita fitness-ilmiössä kannattaisi "parodisoida".

    Jatka vaan samaan malliin tai niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu.

    Terkuin

    Eppu

    VastaaPoista